A.Vogel A.Vogel
A.Vogel
A.Vogel A.VogelUutiset
A.VogelRohdoskasvit
A.VogelHyöty ja Huvi
A.VogelTilaa uutiskirje
A.Vogel
A.Vogel
Jaana
A.Vogel
A.Vogel
Juoksusta tuli hieno harrastus!

Jaana 45 v. juoksi viime kesänä ensimmäisen maratoninsa. Kipinä uuden harrastuksen aloittamiseen oli jo muhinut tovin mielessä. Takana oli pari vuotta taukoa säännöllisestä liikunnasta ja se alkoi tuntua omassa kehossa. Kun sitten kaveri eräänä iltana poikkesi kahville ja kysyi kiinnostaisiko maratonharjoittelu Jaanan ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, vastaus oli kyllä ehdottomasti! Jos sama kysymys olisi esitetty pari vuotta aiemmin vastaus olisi todennäköisesti ollut päinvastainen sillä Jaanan mielestä juoksu oli aina ollut jopa vastenmielistä. Mutta kaikelle on oma aikansa ja nyt oli juoksun aika. "Olin päättänyt, etten halua olla 50-vuotiaana rapakunnossa." Jaana kertoo. "Ja kun kerroin äidilleni tästä tavoitteesta olla kunnossa vanhempanakin, hän sanoi, että tuo tavoite on ihan liian lähellä. Tavoitteena pitäisi olla hyvä kunto 70-vuotiaana." Jaana nauraa.

Juoksuharjoittelu alkoi vähitellen. Aluksi Jaana teki kävelylenkkejä ja juoksi sen verran kuin jaksoi. Mutta säännöllinen harjoittelu auttoi ja kunto kohosi nopeasti. Harjoittelua auttoi myös selkeä tavoite, Tukholman maraton. Kun välillä oli päiviä, ettei olisi jaksanut lähteä lenkille tai salille ajatus tulevasta koitoksesta sai tossuun liikettä.

Kun puoli vuotta harjoittelua oli takana Jaana ja hänen kaverinsa päättivät juosta ensimmäisen kerran 20 km. Se sujui mainiosti vaikka lihakset olivatkin seuraavana päivänä kipeät ja jalkoja kolotti. Tuo välietappi antoi kuitenkin uutta puhtia harjoitteluun ja tietoa siitä, että oltiin oikeilla jäljillä.

Kun vihdoin maratonpäivä koitti, harjoituksia oli takana mukavasti ja luottamus omaan jaksamiseen kohdallaan. Vaikka juoksupäivä oli todella kuuma eikä vatsakivuiltakaan vältytty, Jaana pääsi hienosti maaliin! "Tunnelma oli upea, eikä juoksu ollut lainkaan niin rankka kun olin kuvitellut." Jaana muistelee.

Alunperin Jaana oli ajatellut, että hän juoksee maratoniin asti ja katsoo sen jälkeen jatkaako harrastusta. "Maratonin jälkeen harjoitteluun tuli pieni tauko, mutta sitten sitä alkoi kaivata juoksua" Jaana kertoo. "Olen huomannut, että pää pysyy kiireisessä arjessa selkeämpänä kun käy raittiissa ulkoilmassa juoksemassa." Jaana toteaa tyytyväisenä. Juoksusta on siis tullut Jaanalle uusi, hieno harrastus!

A.Vogel A.Vogel A.Vogel
Muita maraton tiimiläisiä
Marita - tavoite kannustaa!