Maritan ensimmäinen maraton Tukholmassa 31.5.2008 onnistui loistavasti! Maritan aika 5.06 on mainio, varsinkin kun vuosi sitten juoksuharjoitusten alkaessa Marita jaksoi juosta vain 38 metriä!
"Ennen kisaa jännitti todella paljon" Marita kertoo. "Mutta juoksun alkaessa jännitys katosi. Puolivälin jälkeen tuli hetkellinen henkinen uupumus kun ajatteli kuinka paljon matkaa on vielä jäljellä, mutta mielikuvaharjoitteella siitäkin selvittiin." Marita nauraa. "Lopussa kynnen alle tullut rakko alkoi hiertää ja vauhtia piti hieman hidastaa ja loppukiri jäi ottamatta". Marita kertoo. "Kun saavuin stadionille en tuntenut oloani lainkaan väsyneeksi,
päinvastoin jaksoin vielä ohittaa monia uupuneita. Fiilis oli upea kun leijuin maaliin!" Marita hehkuttaa.
Vuoden ansiokas harjoittelu on nyt ohi ja sen parhaana antina Marita pitää, että liikunnasta on tullut säännöllistä. Välillä liikkeelle lähteminen on tuntunut tervan juonnilta, mutta lopputuloksena on ollut aina huikean hyvä olo. Liikunta on selvästi myös kiinteyttänyt kehoa. Saavutetun hyvän kunnon Marita aikoo pitää jatkamalla lenkkeilyä lähimaastossa.
"Maratonmatka on siis mahdollista juosta vaikka aloittaisi ihan alkeista, kun vain on tarpeeksi kipinää juoksuun."
Marita vinkkaa kaikille.
Piivin toinen maraton
Piivin toinen Tukholman maraton sujui kevyesti, eikä sitä usein kuvattua "seinää" tullut tälläkään kertaa eteen. Juoksun loppuvaiheessa vatsa tosin alkoi hieman oireilla, mutta maaliin päästiin aikaan 4.47, joka täytti Piivin omat tavoitteet mallikkaasti, aika parani 37 minuuttia edellisestä vuodesta. "Maaliin tulo on aina hienoa, mutta täytyy sanoa, että se ensimmäinen kerta on omaa luokkaansa." Piivi kertoo. "Juoksu on minulle tärkeä harrastus, josta tulee joka kerta hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tulen taatusti jatkamaan lenkkeilyä." Piivi kertoo jatkostaan.
Nyt kaksi maratonia juosseena Piivi suuntaakin katseensa uusin haasteisiin ja elämyksiin, johon juoksukin tosin
oleellisesti liittyy. Jäämme kiinnostuksella odottamaan missä vauhdikas Piivi ensi vuonna juoksee.