 |
|
|
|
||
|
|
||
|
    |
|
 |
|
|
|
|||||||||||||||||||
|
|||||||||||||
|
|||||||||||||
|
Rohdoskasvit > Crataegus (Orapihlaja) |
 Rohdos Orapihlajanmarjat Heimo Rosaceae Ruusukasvit Synonyymi C. laevigata: C. oxyacantha L. Mespilus oxyac. |
Crataegus monogyna JACQ. & laevigata (POIR.) DC Tylppäliuskaorapihlaja Orapihlaja on kookas ja tuuhea ruusukasveihin (Rosaceae) kuuluva pensas tai puu. Sillä on piikkiset oksat ja valkeat yksinkertaiset kukat. Se muistuttaa suomalaista aitaorapihlajaa, jolla kuitenkaan ei ole lääkkeellisiä vaikutuksia. Orapihlaja kasvaa luonnonvaraisena Keski-Euroopassa. Sitä viljellään mm. Amerikassa lääkinnällisten ominaisuuksiensa vuoksi. Kasvin nimi ”krataios” on kreikkaa ja tarkoittaa kovaa ja vahvaa joka viittaa kasvin kovaan runkoon. Sana ”kratos” voi myös viitata sanaan ”ikuinen”. Aristoleksen oppilas Theophrast nimitti kasvia termillä ”kunosbatos”, jonka takia keskiaikaisissa yrttikirjoissa orapihlaja mainitaan nimellä ”Cynosbastus Theophrasti”. Kasvin nimi ”monogyna” tarkoittaa yksivartaloista, ”laevigata” puolestaan siloitettua ja ”oxyacantha” teräväpiikkistä. |
||||||||||
 |
Historia Jo Dioskorides mainitsi orapihlajan lääkekäytöstä. Orapihlajan marjoja on käytetty ravinnoksi ja sen kovasta, punertavasta puusta on tehty työkaluja. Orapihlaja on suosittu aihe taiteen ja kulttuurin parissa. Kasvin kuvaa on käytetty kirkkojen ja katedraalien koristemaalauksissa. Erään legendan mukaan Kristuksen orjantappurakruunu oli valmistettu orapihlajasta, jonka takia kasvissa katsotaan olevan Kristuksen voimaa. Kasviin liittyikin monenlaista mystiikkaa ja taikuutta. Orapihlajaa pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sitä käytettiin usein koristeena vihkiäisissä. Orapihlajan puuta käytettiin myös hautarovioissa. Siten kuolleen sielu pääsi pakenemaan palavien ovien kautta taivaaseen. Keskiaikaisissa yrttikirjoissa orapihlajaa suositeltiin mm. vatsakoliikkiin ja ripuliin. Ensimmäisiä viittauksia kasvin sydänvaikutuksiin saatiin kun lääkäri Quercetanus valmisti orapihlajasta ”vanhuuden siirappia”. Irlantilainen lääkäri Green oli ensimmäinen joka käytti orapihlajaa sydävaivoihin 1800-luvun lopulla. Tästä alkoi orapihlajan käyttö sydänlääkkeenä. |
||||||||||
 |
Käyttö rohdoksena Rohdoksena käytetään orapihlajan kukkia, lehtiä ja hedelmiä. Suomessa orapihlaja on lääkeluettelon kasvi, joille on hyväksytty käyttöaihe lieviin sydänvaivoihin. Orapihlajan tärkeimmät tehoaineet ovat prosyanidiinit ja flavonoidit. Orapihlajaa on paljon tutkittu, ja sitä pidetään yhtenä tehokkaimmista itselääkintään sopivista miedoista sydänrohdoista. Se parantaa sydänverenkiertoa, sydämen hapenottokykyä ja sydänlihaksen supistumiskykyä, vahvistaa sydäntä, ehkäisee sydänkouristuksia sekä rauhoittaa ja säännöllistää sydämen toimintaa. Orapihlajaa suositellaan käytettäväksi erilaisiin sydäntuntemuksiin, esimerkiksi paineen ja puristuksen tunteeseen rinnassa, stressioireisiin, kohonneeseen verenpaineeseen ja sydämen rauhattomuuteen. Ennen käytön aloittamista on kuitenkin syytä varmistaa, ettei kysymys ole muuta hoitoa vaativasta sydänsairaudesta. Orapihlajalla voi helpottaa myös nukahtamista silloin, kun stressaantunut, pompottava sydän karkottaa unen. Liikuntaa aloittelevalle ja erityisesti aktiiviliikkujalle orapihlaja sopii vahvistamaan muutoin tervettä sydäntä ja nopeuttamaan palautumista liikuntasuorituksen jälkeen. Orapihlajalla ei ole havaittu haittavaikutuksia. Sydänlääkityksen rinnakkaiskäytössä on kuitenkin noudatettava varovaisuutta, sillä orapihlaja saattaa vahvistaa useiden sydänlääkkeiden vaikutusta. Rinnakkaiskäytöstä on hyvä neuvotella lääkärin kanssa. Orapihlajaa on A. Vogelin Crataegus-uutteessa. |
||||||||||
|
|
|
|
 |
||
|
||
 |
||
|
