background

Avena sativa L.

Kauranverso

Avena sativa

Yleistä

Länsimaissa kaura (Avena sativa) on yleinen viljelykasvi. Se viihtyy lauhkealla ja subtrooppisilla alueilla. Kaura on ohran sukulainen. Niin Suomessa kuin monissa muissakin länsimaissa lapset on kasvatettu kaurapuuron voimalla ennen sokerimurojen aikaa. Kaura on humalan tavoin miedosti rauhoittava, hypnoottisesti vaikuttava (sileitä lihaksia rentouttava) kasvi. Kaurasta on esimerkiksi Englannissa perinteisesti valmistettu rauhoittavia iltajuomia.

Kauran latinalainen nimi Avena sativa tulee sanoista Avena=kaura ja sativus=viljelty.


Kaurapelto

Historia

Kaura on viljakasveistamme nuorin, se on luultavasti kehittynyt vehnän rikkakasveista. Kauran viljely yleistyi keskiajalla. Kaikki tietävät, että hevonen saa voimansa kaurasta ja sitä onkin pidetty yleisesti eläinten rehuna vaikka sen ravintokoostumus on parempi kuin useilla muilla viljoillamme. Hildegard Bingeniläinen kirjoitti muinoin, että kaura antaa iloisen mielen ja kirkkaan älyn.


Kaura

Käyttö rohdoksena

Rohdokseksi käytetään kukkivan kauran versoista valmistettua uutetta. Vaikka kaura onkin yleinen ravintokasvi, sillä on lisäksi erittäin hyödyllisiä, itselääkintään sopivia ominaisuuksia. Kauran lääkkeellisesti vaikuttava aine on gramiini-niminen alkaloidi. Sitä esiintyy kauran jyvissä ja erityisen runsaasti kauran, juuri kukkimaan alkavassa versossa.

Kauranversouutetta suositellaan käytettäväksi mietona, rauhoittavana rohtona, hyperaktiivisuutta hillitsemään, vauvoilla hampaiden puhjetessa, tupakoinnin lopettamista helpottamaan ja eläinten rauhoittamiseen (paukkuarkuus, kuljetukset). Kauranversouute on erinomainen, sivuvaikutukseton apu erilaisista peloista, esimerkiksi esiintymisjännityksestä kärsiville. Koska se on erittäin mietoa, sitä voidaan käyttää myös pienten lasten ja jopa vauvojen rauhoittamiseen esimerkiksi koliikeissa. Kauranversouutetta on käytetty menestyksellisesti myös hyperaktiivisten, keskittymisvaikeuksista kärsivien lasten hoidossa yhdessä täysiarvoisen ruokavalion ja kalaöljyn kanssa. Kauranversouutteella ei ole havaittu sivuvaikutuksia. Pidempiaikainenkin käyttö on turvallista.

Tieteellinen luokittelu

Rohdos: Kauranverso

Heimo: Poaceae

Heinäkasvit


Avena Sativa

50 ml

€ 12,50

lisää ostoskoriin

Avena sativa tasapainottaa mieltä. Sitä käytetään tukemaan hermotoimintaa silloin, kun olo on …
Lue lisää

Vatsavaivoja tai flunssaa? Katso Vogelin vinkit oireisiin.

Tuntuuko, että vastustuskykysi ei ole parhain mahdollinen? Tai epäiletkö eturauhasvaivoja?

Lue vinkit

A.Vogelin blogit

Inspiraatiota terveelliseen elämään!

Lue blogit

Tiesitkö?

Yli 90 % mielihyvähormoni serotoniinista muodostuu suolistossa. Vatsan vaikutus koko terveyteemme on todella suuri.

Lue vinkit vatsavaivoihin

Alfred Vogelin ohjeet terveelliseen ja onnelliseen elämään

Luonto, paras lääkitsijä

Katso video