Alkuvoimaa luonnosta
Echinacea purpurea

Yleistä

Punahattu eli auringonhattu on komea, kellertävämykeröinen kasvi, jonka rosanväriset terälehdet antavat lerppareunaisen aurinkohatun vaikutelman. Punahattu on kotoisin Pohjois-Amerikan intiaanialueilta. Nykyään sitä viljellään Euroopassa koriste- ja lääkekasvina.

Nimi Echinacea tulee kreikan sanasta "echinos", joka tarkoittaa siiliä. Nimi viittaa kukinnon keskiosaan, joka varsinkin siementen kehittyessä muistuttaa siiliä karheudeltaan ja muodoltaan. Lajinimi "purpurea" on latinaa ja tarkoittaa yksinkertaisesti purppuran väriä.

Historia

Punahattu oli tasankointiaanien ensisijainen lääkekasvi. Noin 15 heimon tiedetään käyttäneen sitä erityisesti Cheyenne, Dakota (Sioux, Oglala), Kiowa, Crow, Omaha, Pawnee, Ponca, Teton, Delaware ja Komantsi-heimot. Käyttö oli monipuolista, mutta erityisen tärkeä kasvi oli hoidettaessa haavoja, hyönteisten pistoja, käärmeenpuremia ja erilaisia tulehduksia. Tuoretta juurta pureskeltiin hammassäryn lievittämiseen. Teetä juotiin vilustumis-, kuume- ja tulehduslääkkeeksi ja vastamyrkkynä. Se oli myös lääke tuhkarokkoon.

Savuna kasvilla hoidettiin päänsärkyä, mahakipua, janoisuutta, liikaa hikoilua, mahakouristuksia, reumatismia, palovammoja ja sukupuolitauteja. Punahatulla häädettiin loisia ja parannettiin silmäsairauksia.

Intiaanit heittivät kasvin mehua kiville saunoessaan. He käyttivät kasvin mehua myös tehdäkseen kätensä ja suunsa tunnottomiksi aikoessaan pidellä käsissään tai niellä kuumia hiiliä, tulta tai kiehuvaa vettä seremonioiden aikana. Punahattumehua juoden suojattiin myös jalat tulelta tai kuumilta hiililtä juhlamenojen aikana.

Nebraskalainen tohtori H.C.F. Meyer sai oppia kasvin käyttöä intiaaneilta. Hän osti sitä heiltä ja myi edelleen kaikki vaivat parantavana yleislääkkeenä. Hän antoi jopa kalkkarokäärmeen purra itseään osoittaakseen kasvin tehon. Ensimmäinen patenttilääke Meyer´s blood purifier eli Meyerin verenpuhdistaja, tuli myyntiin vuonna 1870. Sitä käytettiin nimenomaan käärmeen pistoihin ja verenmyrkytyksiin, mutta moniin muihinkin vaivoihin. Valmistetta kutsuttiin myös käärmeöljyksi. Meyer yritti innostaa muita lääkäreitä punanhatun käyttöön ja onnistuikin siinä vuonna 1887. Hän lähetti kasvia professori J.U. Lloydille Cincinnatiin, joka lopulta alkoi perheyrityksenä (Lloyd Brothers) tuottaa monia punahattutuotteita.

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa kasvia pidettiin ihmelääkkeenä. 1920-luvulle tultaessa siitä oli tullut tunnetuin kasvi amerikkalaisessa lääkinnässä. Euroopassa kasvi tuli tunnetuksi ensimmäisen kerran vuonna 1897. Tämän jälkeen tuli aika, jolloin kasvia pidettiin tehottomana käyttöön tulleisiin antibiootteihin verrattuna. Näin ajateltiin siihen saakka, kunnen saksalainen farmasian tutkija vei siemeniä Saksaan ja tutkimukset alkoivat.

Saksassa kasvia on tutkittu paljon, vaikkakin jotkut tutkimukset on tehty väärällä kasvimateriaalilla. Vuoteen 1939 asti Echinacea angustifolia oli ainoa käytetty laji. Vuonna 1939 alettiin käyttää myös Echinacea purpureaa, koska siemenaineiston puutteen vuoksi Gerhard Madaukselle myytiin sen siemeniä Echinacea angustifolian siemeninä.

Alfred Vogel tutustui punahattuun 50-luvun alkupuolella ollessaan matkalla Amerikassa, Etelä-Dakotassa. Hän ystävystyi intiaanipäällikkö Black Elkiin joka antoi Vogelille lahjaksi punahatun siemeniä. Näistä siemenistä muodostui perusta Alfred Vogelin omille punahattu tutkimuksille, josta tuli hänen tärkein kasvi.

Vuonna 1950 havaittiin, että punahatun glykosideilla on antibioottisia vaikutuksia. Sen jälkeen tutkimukset ovat keskittyneet polysakkarideihin. Tulokset kulkeutuivat takaisin Yhdysvaltoihin, jossa punahatun suosio alkoi kasvaa erityisesti 1970-luvulla. Nykyisin se on ilmeisesti eniten käytetty yrttilääke Yhdysvalloissa.




Käyttö rohdoksena

Rohdokseksi käytetään punahatun juurta ja koko kukkivaa versoa. Suomessa Echinacea-valmisteet ovat lääkelainalaisia valmisteita.

Punahattua käytetään yleisimmin influenssan ja vilustumissairauksien ennaltaehkäisyyn ja oireiden lievitykseen.Koska kasvin teho perustuu elimistön oman puolustusmekanismin aktivointiin, sitä on käytetty monien muidenkin infektioiden hoitoon. Alkuperäisen, tunnetuimman punahattuvalmisteen, Echinaforcen, käyttösuositus on vilustumisoireisiin, tilapäiseen yskään ja kurkun ärsytykseen.

Punahatusta on eristetty useita tehoaineita, joista tärkeimmät ovat alkyyliamidit, fenoliglykosidit ja polysakkaridit. Echinaforcen vaikutusmekanismi solutasolla on hiljattain kyetty selvittämään. Kliinisin kokein on osoitettu, että se kohottaa yleistä vastustuskykyä erilaisia tulehduksia vastaan (aktivoi valkosoluja, lisää omaa kortikosteroidi- sekä sidekudossolutuotantoa) ja estää monien virusten, bakteerien ja sienten kasvua.

Punahattu-uutetta voi käyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti. Sisäisesti sitä suositellaan vilustumissairauksiin (yskä, kurkkukipu) ja niiden torjuntaan, sekä yleisen vastustuskyvyn kohottamiseen. Ulkoisesti sitä käytetään haavojen umpeuttamiseen ja niiden tulehtumisen torjuntaan sekä hyönteisten pistoihin.

Mykerökukkaisille allergiselle punahattu voi aiheuttaa allergisia reaktioita. Muunlaiset sivuvaikutukset ovat erittäin harvinaisia. Punahattuvalmisteita ei kuitenkaan suositella autoimmuuni- ja systeemisairauksista (MS, AIDS), tuberkuloosista tai kollageenisairauksista kärsiville.

Punahattu-uutetta suositetaan käytettäväksi vastustuskyvyn kohottamiseen tulehdussairauksien ennaltaehkäisemiseksi pieniä annoksia 1-2 viikon kuureina kaksi kertaa päivässä. Tämän jälkeen pidetään 3-4 päivän tauko. Flunssan ensioireisiin otetaan suurempia annoksia useita kertoja päivässä oireenmukaisesti 1-5 päivän ajan, minkä jälkeen annostelua pienennetään vähitellen.

Punahattua on A. Vogelin Echinaforce-uutteessa ja -tableteissa sekä Echinacea-pastilleissa.


 

Tieteellinen luokittelu

Rohdos: Punahatunverso ja -juuri

Heimo: Asteraceae (= Compositae) Mykerökukkainen

Synonyymi: Rudbeckia purpurea L. u.v.a.

Kansannimi: Auringonhattu


 
 

tulostaprint-icon

0 tuotetta ostoskorissa