Alkuvoimaa luonnosta
 
punkki

Viime vuoden elokuussa luin lehdestä, kuinka punkkitutkijat käyttävät apunaan kangasta punkkilaskennassa. Turun saaristossa he saivat neliömetrin kankaaseen jopa 400 punkkia vedettyään sitä 50 metriä.

Minusta tuo kuulosti tosi oivalliselta tempulta, joten päätin ryhtyä punkkijahtiin meidän mökillä. Siellä ei ollut ylimääräisiä kangaspaloja, mutta keittiöpyyhkeitä oli. Niinpä sidoin pyyhkeen kahdesta nurkasta narunpätkään, että pystyin vetämään sitä takanani leveänä houkuttimena.

Sain kuin sainkin punkkeja. Tällä tavoin sain metsästettyä viime syksynä yhteensä kuusi aikuista punkkia. Aikuinen punkkinaaras munii 2000 munaa, joten taputin itseäni olkapäälle punkkipopulaation huomattavasta rokottamisesta (12000 kuulostaa paljon paremmalta kuin vaivaiset 6).

Kun mökkikausi alkoi tänä vuonna, ryhdyin taas punkkijahtiin. Kävin kolmena päivänä vetämässä pyyhettä perässäni. Sain yhteensä 14 pikkupunkkia (nymfiä) ja yhden aikuisen. Tunne oli kuin suurriistan metsästäjällä konsanaan: "Katso, mikä saalis!"

Punkki tarvitsee elämässään kolme kertaa verta: toukkana, nymfina, ja naaras täysikasvuisena, jotta se voisi munia. Toukka etsii ruokaa maasta, esimerkiksi jyrsijästä tai maassa makavasta kauriinvasasta. Nymfi ja aikuinen nousevat heinään odottamaan ohikulkevaa ateriaa.

Punkit on paljon helpompi huomata valkoisesta kankaasta kuin vaatteista tai iholta. Kun saan punkin kiinni, siirrän sen terävillä punkkipinseteillä kankaasta alkoholiin, eli pieneen tiiviiseen lasipurkkiin jonka pohjalla on pieni määrä kirkasta alkoholia. Aikuiset punkit ovat tosi sitkeitä. Yksikin kiersi pienen purkin pohjaa kolme kertaa, ennen kuin pysähtyi.

Punkit tarttuvat kankaaseen, mutta putoilevat siitä myös. Niitä saa siis enemmän purkkiin, jos tarkistaa pyyhkeen väliä. Alkoholia sisältävä purkki on hyvä pitää metsästysretkellä mukana, koska silloin punkin voi siirtää siihen heti, kun sen huomaa.

Punkit eivät aurinkoisena hellepäivänä pitäneet kuumista paikoista, vaan olivat sinä päivänä nousseet heinään vaanimaan ohikulkevaa ateriaa vilpoisimmissa varjopaikoissa. Tosin, heinän puutteessa ne nousevat myös mustikkavarpuun väijyksiin. Sain siis mustikanvarvuistakin saaliiksi muutaman punkin.

Punkkikarkote

Tein piparminttuöljystä punkkikarkotteen, joka toimii koirilla erinomaisesti. Koska siinä on piparminttua, se ei valitettavasti sovi kissoille. Katso punkkikarkotteen resepti.

Punkkisyyni

Punkkikarkotteen lisäksi meillä on joka ilta punkkisyyni: vaatteet pois, tutkitaan onko missään, uudet vaatteet tilalle. Vaatteet voi tutkia punkkien varalta ja käyttää uudestaan, tai vain varata tarpeeksi paljon varavaatteita mukaan.

Punkki puri, mitä nyt?

Punkkikarkotteesta ja punkkisyynistä huolimatta perheessämme oli muutama punkin purema viime vuonna. Jotkut mokomat iskivät kiinni keskellä päivääkin, esimerkiksi kanoottiretkellä, jossa istutaan pitkään paikoillaan.

Läheskään kaikki punkit eivät ole borrelioosin tai puutiaisaivokuumeen kantajia.

Viime vuonna käytin borrex -punkkitestejä. Se toimii niin, että vasta irrotettu tai pakastettu punkki murskataan testiin ja odotetaan 10 minuuttia. Testi kertoo 98 % varmuudella, onko punkilla borrelioosia vai ei. Puutiaisaivokuumeesta se ei kerro.

Yritin tilata uuden testipakkauksen, mutta verkkoapteekista tuli viesti, ettei sitä saa. Katsotaan, saanko vastaavan testin - careplus tick test Saksasta.

Vaikka punkilla olisikin borrelioosia, ei ihminen välttämättä saa tartuntaa. Punkkipuremasta ei välttämättä tule punaista rengasta iholle, vaikka tauti olisikin tarttunut.

Olen sitä mieltä, että kannattaa pyytää lääkäriltä parin viikon antibioottikuuri, jos punkki on purrut, varsinkin, jos punkilla on todettu borrelioosia. Sen verran ikävä tauti se on, jos muuttuu krooniseksi. Ota antibioottien kanssa maitohappobakteereja tai syö hapatteita, kuten hapankaalia tai Molkosania.

Puolustusjärjestelmäsi toimii paremmin, jos nukut tarpeeksi, vähennät stressiä ja syöt monipuolisesti. Näiden lisäksi pidän punahattu-uutetta eli Echinaforcea järkevänä, sillä se lisää valkosolujen aktiivisuutta. Tämän tapaiseen äkilliseen tarpeeseen on hyvä ottaa pieniä määriä usein, vaikkapa 10 tippaa 30 minuutin välein muutaman tunnin ajan. Ei tosin tarvitse valvoa yötä, jos punkki havaittiin vasta illalla. Tehoannostuksen voi aloittaa aamullakin. Tehoannosten jälkeen voi siirtyä normaaliin, pullossa näkyvään päiväannokseen antibioottikuurin ajaksi.

Toivotan kaikille stressitöntä, punkkitonta, iloista kesää!

Henriette Kress                                                               Yrttiterapeutti, Helsinki.

tulostaprint-icon

0 tuotetta ostoskorissa