A.Vogel A.Vogel
A.Vogel
A.Vogel A.VogelUutiset
A.VogelRohdoskasvit
A.VogelHyöty ja Huvi
A.VogelTilaa uutiskirje
A.Vogel
A.Vogel
Tuula ja mysli
A.Vogel
A.Vogel

Valmistautuminen paastoon

"Ihmisen on tehtävä tietoinen päätös ravita itseään luonnonmukaisesti ja monipuolisesti ja opetella kuuntelemaan elimistöään." Alfred Vogel

Valmistautuminen paastoon on todella tarpeen, sillä paasto eli kiinteästä ravinnosta pidättäytyminen merkitsee melkoista muutosta tavanomaiseen ruokavalioosi. Siksi elimistöllesi on annettava aikaa sopeutua valmistautumisviikon ajan (4-5 päivää).

Ruokailu
Koska lähtökohtamme ovat kovin erilaiset, tarkkoja ruokavalio-ohjeita valmistautumispäiville ei ole syytä antaa. Ruokatottumuksesi saattavat jo ennestään olla varsin "oikeaoppisia", toisilla taas on enemmän keventämisen varaa. Tärkeää on kuitenkin, että kevennät omaa ruokavaliotasi hyvissä ajoin, jotta mehuihin siirtyminen sujuisi mahdollisimman pehmeästi. Siirtymistä helpottaa myös paastomehujen makuun totutteleminen. Vogelin paastopakettien Biotta-mehut ovat erittäin korkealaatuisia luomumehuja. Runsaasti vitaaliaineita sisältävinä mutta hyvin vähäkalorisina niillä voi jo siirtymävaiheessa korvata välipalan tai osan ateriaa. Kokeile hedelmäistä aamiaismehua, Biotta Breakfastia, aamiaiseksi tai välipalaksi.

Valmistautumisviikon ruokavalion pääperiaatteena on syödä vähemmän lihaa ja rasvaisia, raskaita tai makeita ruokia ja vastaavasti enemmän kasviksia, hedelmiä ja täysjyväviljatuotteita. Niiden ravintokuidut helpottavat myös suolen toimintaa ja puhdistumista, mikä on tärkeää ennen varsinaista mehuviikkoa. Myös aterioiden kokoa on hyvä vähitellen pienentää mahalaukun pienentämiseksi paastokuosiin.

Nautintoaineet
Kahvi, musta tai vihreä tee, tupakka, alkoholi enempää kuin muutkaan nautintoaineet kuulu paastoon. Jos tutut nautintoaineet jätetään kerralla pois, jo tästä saattaa aiheutua monenlaisia ongelmia kuten päänsärkyä ja pinnan kiristymistä. Vähennä siis kahvin ja teen juontia asteittain.

Vesi
Jollet ole ollut kovin innokas veden nautiskelija, nyt tätä hyödyllistä tapaa on hyvä alkaa opetella. Aloita aamu suurella lasillisella huoneenlämpöistä lähdevettä, ja juo useampi lasillinen pitkin päivää esimerkiksi ennen aterioita. Päivittäisen vesimäärän tulisi olla vähintään 1,5 - 2 litraa.

Paastopaketti
Hanki valmistautumisviikon aikana paastojuomat. Paastopaketti on helppo ratkaisu, se sisältää kaikki paaston aikana tarvitsemasi juomat. Luontaistuotekaupassa tai -osastolla asioidessasi kannattaa hyödyntää henkilökunnan asiantuntemusta paastokysymyksissä. Tutustu kunnolla paketin sisältöön ja lue mukana oleva opas.

Suolentyhjennys
Viimeisenä valmistautumisviikon iltana, noin 3-4 tuntia viimeisen aterian jälkeen mutta hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa aloitetaan suolentyhjennys. Se on tarpeen, jotta paasto alkaisi mahdollisimman vähin vaivoin. Jollei suoleen erittyviä kuona-aineita poisteta, elimistö alkaa käyttää niitä ravintonaan. Tästä taas saattaa aiheutua monenlaisia epämiellyttäviä oireita, kuten päänsärkyä.

Paastopaketista löydät glaubersuolapussin. Sekoita 30 g glaubersuolaa puoleen litraan haaleaa vettä. Maku ei ole kovin miellyttävä, mutta voit halutessasi sekoittaa suolan myös mehuun maun parantamiseksi. Glaubersuola on tehokas suolentyhjentäjä. Vaikutus alkaa tuntua viimeistään parin tunnin kuluessa, minkä jälkeen vessassa voi joutua juoksemaan useamman kerran. Lisäksi illalla voi juoda kupillisen paastoteetä (paastopaketista). Voit myös juoda Molkosan-vettä ja luonnollisesti myös pelkkää vettä. Tee nämä toimenpiteet kuitenkin niin hyvissä ajoin, että saat nukkua rauhassa!

Herkkävatsaiset huomio!
Jos olet herkkävatsainen, viimeisenä siirtymäpäivänä suoritettava suolentyhjennys glaubersuolalla voi olla vatsallesi liian voimaperäinen. Aloita jo muutamaa päivää aikaisemmin liotettujen pellavansiementen ja luumujen nauttiminen suolen puhdistamiseksi! Laita illalla likoamaan 1-2 rkl pellavansiemeniä ja muutama kuivattu luumu lasilliseen vettä. Nauti aamulla hyvin pureskellen, ja juo myös liotusvesi.

Tästä alkaa paasto ja matka hyvään oloon !

A.Vogel A.Vogel A.Vogel
Kiinnostavatko painonhallinta ja ravitsemusasiat?
Tilaa ilmainen uutiskirje ja saat uusimmat hyvän olon uutiset suoraan sähköpostiisi.