|
|||||||||||||||||||
|
|||||||||||||
|
|||||||||||||
|
Lifestyle: Ravitsemus |
|
|
Ruoka ja ravitsemus |
||
Sinikka Pakeman Sinikka Pakeman on valmistunut Kliiniseksi Ravintoterapeutiksi yli kymmenen vuotta sitten Lontoossa (Institute For Optimum Nutrition). Jatkuvaan alan koulutukseen hän osallistuu sekä Lontoossa että Amerikassa. Valmistuttuaan hän on toiminut terapeuttina sekä Lontoossa että Helsingissä. Työn kuvioon kuuluvat myös luennot ja kouluttaminen erilaisissa yhteisöissä, instituuteissa ja yrityksissä, niin ikään esiintymiset televisiossa ja radiossa. Sinikka on kirjoittanut kolme kirjaa:
|
Nainen, hormonit ja ravinto Hormoniepätasapaino - epidemiako naisen elämässä? Miksi naiset kärsivät yhä enemmän häiriintyneestä hormonitoiminnasta, syömishäiriöistä, kuukautisoireista, endometrioosta, rintasyövästä, mielialan ongelmista ja vaikeista vaihdevuosista? Naisena olemisen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että jokin näistä epätasapainon ilmapuntareista olisi itsestäänselvyys hänen elämäänsä. Perhesuhteiden lisääntyneet häiriöt ja epänormaali suhde ruokaan ovat nykyisin taustatekijöitä, jotka ovat saaneet aikaan monia negatiivisia vaikutuksia naisen herkässä järjestelmässä. Lisäksi voimakas, vääristynyt, länsimaiselle kulttuurille tyypillinen minäkuva tuhoaa edelleen monella tavalla naisen terveyttä. Miksi yhä suurempi joukko naisia saavuttaa 65 ikävuotta, ilman kohtua tai muita lisääntymiseen liittyviä elimiä? Onko naisilla joku synnynnäinen heikkous, joka altistaa heidät lukuisiin hormonaalisiin ja muihin naisille tyypillisiin sairauksiin? Kysyä myös sopii, miksi näitä ongelmia ei oikeastaan ollut ennen; isoäidit, vaihdevuosiensa aikanakin, tuntuivat olevan tasapainoisia, turvallisia rauhan satamia. Harvat häärivät päivittäisten pilleriannostensa kanssa. He joko perkasivat kasvimaataan, tai menivät metsään marjastamaan. Kokemukseni klinikkatyössä on osoittanut, että yhä useampi nuori tyttö kärsii hormonaalisperäisistä ongelmista. Jos 13-vuotiaan kuukautiset eivät tule täsmällisesti joka kuukausi, hänelle suositellaan pillereitä ’normalisoimaan’ tilanne. Sen ohella hän alkaa kärsiä mielialan vaihteluista, huonosta ihosta, syömishäiriöistä ja ylipainosta, mainitakseni vain muutamia monista mahdollisista ongelmista. On unohdettu, että jokainen meistä on yksilö, joten kehitymme ja kasvamme omaa vauhtiamme, emmekä niinkään sääntöjen mukaan. Niinpä myös terveen nuoren naisen kuukautiset alkavat ja asettautuvat omana aikanaan, yksilön mukaan, eikä siihen yleensä tarvita keinotekoisia hormoneja. Monissa tapauksissa on kestänyt vuosia, että elimistö saadaan tasapainoon. Tähän päästän usein yksinkertaisin keinoin: positiivisella mielellä, terveellisellä ravinnolla sekä säännöllisellä liikunnalla. Lue koko artikkeli: mistä hormoni epätasapaino johtuu? Miten voit hoitaa hormoni ongelmia oikealla ravinnolla. |
||
|
|
|
||
|