Kevennä sydämen taakkaa!

Johanna Koskinen
Johanna Koskinen
Hyvinvointialan asiantuntija


10.05.2022

Sydän on elimistömme supersankari, joka tekee kirjaimellisesti elintärkeää työtään ylläpitämällä verenkiertoamme eli pumppaamalla ahkerasti verta eteenpäin kehossamme. Sydämen hyvinvointi vaikuttaa siis koko kroppaamme. Kun pidät huolta sydämestäsi, hoidat samalla itseäsi varsin kokonaisvaltaisesti.


Sydämen hyvinvointia edistävät pitkälti samat asiat kuin muutakin terveyttä: monipuolinen, runsaasti värikkäitä kasviksia, marjoja, hedelmiä sisältävä ruokavalio, itselle mieluinen liikunta, myönteinen elämänasenne sekä riittävä määrä lepoa ja unta.


Sydänystävällisiin elämäntapoihin kuuluu myös stressin välttäminen. Onkin selvää, ettei terveellisistä elämäntavoista kannata stressata vaan jo pienistä onnistumista on syytä iloita. Lempeä, hyväksyvä ja armollinen asenne auttaa eteenpäin ankaraa päkistelyä paremmin; sinä ja sydämesi olette aivan varmasti kaiken hyvän arvoisia. Sydänystävälliset valinnat ovatkin itsensä kokonaisvaltaista arvostamista.

 

Luonto hoitaa myös sydäntämme


Luonnossa liikkuminen on sydänystävällistä toimintaa parhaimmillaan. Viikkojen vaelluksia ei todellakaan vaadita sydämen ilahduttamiseksi vaan jo puolen tunnin metsäkävely saa pulssimme tasaantumaan, verenpaineen laskemaan ja myllertävän mielen rauhoittumaan. Luonnossa käyskentely kannattaa ottaa tavaksi, sillä mitä useammin menet metsään, sitä enemmän sydämesi iloitsee.


On totta, että luonto hoitaa ihmistä päästä varpaisiin. Metsän siimeksessä samoilu pitää myös stressin kurissa. Sydämelle stressi on erityisen kuormittava asia ja siksi moni kärsiikin esimerkiksi tiukkatahtisen työjakson aikana sydämen tykyttelystä. Tällöin tahtia tulee ehdottomasti hidastaa ja palautumiselle antaa riittävästi aikaa. Monet stressistä kärsivät ovat saaneet myös Vogelin Crataegus-orapihlajatipoista tehokasta apua ei-toivottujen tykyttelyjen taltuttamiseen.


Joskus myös ikääntyminen, vaihdevuodet sekä monenlaiset huolet ja murheet saavat aikaan ikäviä sydäntuntemuksia. Myös niitä voidaan Vogelin Crataeguksen avulla helpottaa.

 

 

Crataegus on todellinen sydänystävä


Klassikkomaineeseen kohonnut Crataegus on orapihlajasta valmistettu kasvirohdosvalmiste eli itsehoitolääke, jota käytetään etenkin hermostoperäisiin ja ikääntymisestä johtuviin sydänoireisiin. Esimerkiksi stressistä ja vaihdevuosista johtuva tykyttely voidaan saada Vogelin luonnollisella orapihlajavalmisteella rauhoittumaan. Sydänoireista kärsivän kannattaa ensin käydä lääkärissä varmistamassa se, ettei kyse ole vakavista sydänsairauksista.

 

Orapihlaja on sydämen asialla

 

Ruusukasveihin kuuluvaa, piikikkyydestään tunnettua orapihlajaa on käytetty sydämen hyvinvoinnin tueksi useiden vuosisatojen ajan. Jo lääketieteellisen De materia medica -tietosanakirjan ajanlaskun alussa kirjoittanut kreikkalainen lääkäri Dioskorides (n. 40–90) kertoi teoksessaan orapihlajan rohdoksellisesta käytöstä.


Orapihlajan kauniisti punertavia marjoja onkin jo pitkään hyödynnetty sekä ruokana että rohdoksena. Tuon piikikkään pensaan maukkaiksi kehutut marjat tuovat rauhoittavan vaikutuksensa etenkin stressaantuneelle, vaihdevuosissa aaltoilevalle ja ikääntyneelle silloin, kun hermosto on kovilla ja sydän tykyttää liikaa. Sydämen toimintaa tyynnyttävän vaikutuksensa ansiosta orapihlaja helpottaa myös iltaisin laskeutumista levolle.

 

Crataegus monogyna

 


Sydänystävälliseksi kasvirohdoksi käytetään pyöröliuskaorapihlajan (Crataegus laevigata) ja tylppäliuskaorapihjajan (Crataegus monogyna) marjoja, joista Vogelin Crataeguskin valmistetaan. Vaikka pensasaidan marjojen poimiminen voisikin tuntua houkuttelevalta, kannattaa muistaa, ettei Suomessa yleisesti kasvavalla aitaorapihlajalla valitettavasti ole lääkinnällisiä vaikutuksia.

 

Orapihlajan marjat olivat Crataegus-uutteen kehittäneen Alfred Vogelin suurta herkkua. Näistä punaisista marjoista innostuneena ja perinteisen rohdoskäytön tarkkaan tuntien hän sai aikaan Crataegus-uutteen, joka on vuosien aikana muodostunut sydämenasiaksi tuhansille ja taas tuhansille ihmisille.

 

Crataeguksen avulla saat orapihlajan hyödyt kätevästi käyttöösi

 

"Sydäntippanakin" tunnetusta Crataeguksesta saa hyvin helposti napattua orapihlajan kaikki rohdoshyödyt erinomaisesti imeytyvässä tippamuodossa.


Crataeguksen käyttö on kätevää: tipauta 10-20 tippaa lasilliseen vettä ja nauti tätä sydänjuomaa korkeintaan kolme annosta päivässä. Crataegus on tarkoitettu aikuisille, eikä sitä suositella alle 18-vuotiaille. Jos käytät sydänlääkitystä, keskustele Crataeguksen käytöstä lääkärin kanssa.

 

Sydänystävällisempää suolaa

 

Sydänystävällisen ruokailun kulmakiviä ovat kiireetön tunnelma ja hyvä mieli: ruuasta saa ja pitää nauttia kaikilla aisteilla. Täysipainoinen, monipuolinen, ravinnetiheä, runsaasti kuitupitoisia, värikkäitä kasviksia, marjoja, hedelmiä ja hyviä rasvoja sisältävä vähäsuolainen ruokavalio on hyväksi niin sydämelle kuin terveydellemme laajemminkin.

 

Herbamare Low Saltin tunnistat sinisestä purkista ja Sydänmerkistä


Vogelin tunnetussa Herbamare-sarjassa komeilee erityinen Low salt -versio, joka sisältää kuuttatoista herkullista mausteyrttiä ja luomuvihannesta. Kun ripottelet tätä yrttisuolaa aterioihisi, saat vähäsuolaisesta ruuasta todella maukasta. Sydänliiton myöntämällä Sydänmerkillä kruunatussa Herbamare Low Saltissa on myös kelp-merilevää, joka sisältää elimistöllemme monipuolisesti tärkeää jodia.


Herbamare Low Saltissa on mukana kaliumia, joka edistää verenpaineen pysymistä normaalina ja auttaa tasapainottamaan suolan saantia. Natriumia Herbamare Low Saltissa puolestaan on vain alle 1 %, kun tavallisessa ruokasuolassa sitä on jopa 99 %. Liiallisesti nauttittuna natrium kohottaa verenpainetta ja sen saantia onkin siksi hyvä rajoittaa.

 

 

 

 

 

Crataegus

50 ml

€ 13,30

lisää ostoskoriin

Crataegus on perinteinen kasvirohdosvalmiste ikääntymisestä johtuviin ja hermostoperäisiin sydänalan …
Lue lisää

Herbamare Low Salt

125 g

€ 4,20

lisää ostoskoriin

Herbamare Low Salt on ainutlaatuinen, erittäin vähäsuolainen yrttisuola.
Lue lisää

Herbamare kasvisliemitiiviste vähäsuolainen

8x9,5 g

€ 4,00

lisää ostoskoriin

Herbamare kasvisliemi on valmistettu parhaista luomuraaka-aineista.
Lue lisää